Kuten kaikki varmasti tiedämme, koronatilanne on vaikuttanut harrastustoimintaan paljon vuosien 2020-2022 aikana. Celestial Stars Cheer Team ry:lle on tärkeää, että lapset ja nuoret pääsevät jatkamaan harrastustoimintaa. Tämä vaatii edelleen yhteistyötä ja ennen kaikkea yhteisten pelisääntöjen noudattamista.

Muistattehan jo aiemmilta kausilta tutut koronaohjeistukset harrastustoiminnan yhteydessä:

– Kädet pestään saippualla niin treenipaikalle saapuessa kuin treeneistä poistuessa. Käsidesiä on saatavilla läpi harjoitusten, ja sen käyttöä suositellaan.

– Jokaisella harrastajalla on oltava mukana oma juomapullo. Muiden juomapulloista ei saa juoda. Mikäli oma juomapullo on unohtunut, tulee juominen hoitaa suoraan hanasta.

– Kipeänä ei tulla treeneihin lievissäkään oireissa. Mikäli samassa kotitaloudessa on todettu koronavirustartunta, toimitaan alueellisten suositusten mukaisesti. Muistattehan ilmoittaa poissaoloista valmentajille.

– Valmentajille on annettu maskisuositus ja he pitävät mahdollisuuksien mukaan etäisyyttä harrastajiin.

– Yli 12 -vuotiaiden suositellaan käyttävän maskeja treenipaikalle saapuessa sekä sieltä poistuessa, mikäli siirtymisen aikana tullaan kohtaamaan toisia joukkueita.

– Treenipaikalle saattavaa huoltajaa pyydetään pysymään oven ulkopuolella tai pitämään sisään tullessa maskia. Huoltajat eivät valitettavasti voi jäädä seuraamaan harjoituksia. 

Kiitos teille yhteistyöstä jolla pystymme takaamaan turvallisen harrastamisen kaikille.

– CSC ry:n hallitus